divaritorilla

Tampereen ensi- ja turvakoti ry myy Tiwarin kirjat Laukontorilla

divaritorilla

Tampereen ensi- ja turvakoti ry järjestää vanhojen kirjojen hyväntekeväisyysmyynnin Laukontorilla Reinon päivänä keskiviikkona 16. heinäkuuta. Tuolloin myydään Satamakadulla sijaitsevan Reino Tiwarin (entinen Komisario Palmu) kirjat ja vähän muutakin todella halvalla.

– Kirjojen koko myyntihinta menee lyhentämättömänä Tampereen ensi- ja turvakodin lapsille muun muassa leluihin ja harrastuksiin. Myymässä kirjoja ovat Sumeliuksenkadun Senioriklubin lisäksi FC Pispalan Tohvelisankareiden pelaajia, kuten Harri ”Hopa” Holli, Matti Pitko, Ari ”Zico” Hjelm, Jama Jama, Antti Väre ja muitakin. Elävää musiikkia tahdittaa Hauli Bros Duo Juri & Kalle ja lisäksi kuullaan myös Lauri Viidan runoja, kertoo Reino & Aino Kotikenkä Oy:n toimitusjohtaja Arto Huhtinen, jonka yritys lahjoitti omistamansa antikvariaatin keväällä Tampereen ensi- ja turvakoti ry:lle.

Kello 10 Laukontorilla viihdyttää Los Dementitos. Kello 12 julkaistaan Vuoden Reino. Tunnustus on annettu aiemmin kolme kertaa, ja Vuoden Reinoja ovat olleet taiteilija Kari Tapio, mediavaikuttaja Pekka Karhuvaara ja posetiivari Markku Savijärvi. Heidän kaikkien kohdalla valintaan on vaikuttanut merkittävä ja pyyteetön työ hyväntekeväisyyden saralla. Lisäksi on luvassa julkkisten yllätysvierailuja. Reino Tiwari on auki samaan aikaan klo 10-17.

– Voisiko tällaisesta syntyä Tampereen ensimmäinen kirjatori, jossa kaikki antikvariaatit myisivät yhdessä kirjojaan?, pohtii Harri Holli, joka on keväästä saakka luotsannut nyt toimintaansa lopettelevaa Reino Tiwaria.