Timo Malmin runo Pispalan tohvelisankarien päätösjuhlassa

 Timo Malmin runo Pispalan tohvelisankarien päätösjuhlassa 25.8.2011, Kalevala-seuran ja Pispalan Tohvelisankarien ottelussa.

Hyvät Pispalan tohvelisankarit!

Voittamattomat tytöt ja pojat!

VOITTAMATTOMAT

Mieleni minun tekevi,

aivoni ajattelevi,

lähetä laulamaan,

sanoja suoltamaan,

lajivirttä laulamaan,

tossuista suloisista

ja potkupallostakin pikkuisen

ja paljon puhua

sankareista tohveleiden.

Kuten näette,

sanat jo suussa sulavat.

Tarjoilusta johtuen,

puheeni pulputellen putoilee,

kieleni kakkosena kerkeää,

kun viini veressä edellä viilettää.

Niin on tuotu taarivettä,

että laulan suulla suuremmalla.

Hampaani innosta hajoovat,

kun talven taistoa mietin

Pispalan uroiden ja

Kalevalan kaunihin joukon.

Keskellä toria me pelasimme

kansan kiihkeän käsikopelolla

kipakan tuntien.

Se oli voitto ihanainen!

Veljet, kullat veikkoset,

tyttöset taitavat,

Pispalan leegio leikkimielisten,

tohvelisankarit turvalliset!

Onni oli teidät voittaa,

lyödä laudalta niin kuin nallit

ei kalliolle, vaan nupulakiville kupsahditte,

kun iskut Kalevalan urhojen,

pelisilmä sikkurainen

porukkanne pieksi pataluhaksi.

Vain tossunne kesti loppuun asti.

Kiitos Artokaisen ja

teipin harmahaisen.

Mut mik’ on eletty, se on olutta.

Yhtehen taas yhyttyämme

Vastavirtaan uituamme

tänne kahtahalta käytyämme

voimme muistella talven suloja,

löylyjä lämpöisiä,

ystävyyttä ymmyrkäistä

ja lopputulosta tilastoon sovitella.

Tosi harvoin yhtehen yhymme

ja saamme toinen toisihimme tutustua

näillä raukoilla harjuilla,

poloisilla Bolsujen mailla.

Lyökäämme siis taas käsi kätehen,

sormet sormien lomahan,

laulaaksemme hyviä sanoja

parahia pannaksemme ja kiittää…

kiittää vaka nuorta Artokaista.

Kiitos saamistamme tossusista,

tuesta tuntuvasta.

Niistä ennen isomme lauloi

kirvesvartta vuollessansa

Paltsulla höntsyä katsellessaan.

Vielä me virsiä jatkossakin

virittelemme kanssa Artokaisen,

alla tossun pohjan Reinokaisen,

huulilta kalvan Ainokaisen.

Niitä äitimme opetti

vääntäessään värttinätä.

Ei etene ilo elämäämme ilman työtä

vaka nuoren Artokaisen.

Kiitossanat kiirikööt

nyt sydämeesi saakka

joka nurkasta Myötävirran.

Mut viel on muitakin sanoja,

tien ohesta tempomia,

kanervoista katkottuja,

vesoista vedettyjä,

risukoista riivottuja,

runoilloista rouskuteltuja.

Ne ovat:

Keskustorin kuuluttajamme

sukkelat sanat,

jotka meidät yhteen nitoivat,

Tampereeseen takoivat.

Jarikaisen kynän pauhu,

Tamperelaisen siiven sauhu

niin kuin linnut ne liiteli

katulampun latvat

täyteen lauseita lasetti.

Suuni jo sulkea pitäisi,

kiinni kieleni sitoa,

laata virren laulannasta;

mutta kiittämästä

kun en heretä tahtoisi.

Siis, kiitos sankareille Pispalan,

Pohjolan parhaille pelipojille,

tyttösille tuimille.

Teille hyvää toivotamme

voimalla Kalevalan pallojoukon.

Senaatintorilla suuren tappion

tulette taas kärsimään.

Mutta rauhat teille

kalevaiset kulta-poikaset,

tyttöset tyylikkäät.

Kalevalan syvät sanat

muistoksi teille jätän,

kun täältä lähden,

ja kun itse aikananne ilon ukset

sauhun ja soiton jälkeen suljette,

Haulitornille huutakaa

Kalavalan sanat:

”Tule Luoja turvakseni,

avuksi, armollinen

näissä töissä työlähissä,

ajoissa ani kovissa.”

This entry was posted in Yleinen.